tiistai 19. kesäkuuta 2012

Hautojen-, vanhusten- ja miestenhoito

Tänään paikallislehdessä toimittaja Päivi Leppilahti kirjoittaa hautojen hoitamisesta. Hänen mielestään hautausmaat ovat kaunista katseltavaa, mutta kauneuden eteen tarvitaan paljon seurakuntien puutarhureiden ja omaisten työtä. Siitä päästäänkin sitten sujuvasti hautojen hoitamisesta tai hoitamattomuudesta johtuviin meheviin sukuriitoihin. Jos asut sukulaisen hautuumaan kanssa samalla paikkakunnalla, olet vääjäämättä ja itsestäänselvästi haudan hoitaja. Jos asut pienellä paikkakunnalla, pääset lisäksi naapureiden silmätikuksi: jos äitienpäivänä isoäidin haudalla ei ole valkoista ruusua istutettuna, olet todennäköisesti kiittämätön ja unohtanut häneltä saamasi huolenpidon. Seuraavaksi olet valinnut väärät tai liian halvat kukat, etkä ainakaan uusi niitä tarpeeksi usein. Hautojen hoitoa ei seurakunnalta voi ostaa, sillä mitä kyläläisetkin siitä sanoisivat?




Mielipidepalstalla H.A. oli huolestunut  ikäihmisten kohtelusta: eutanasiasta ja alkoholin käytöstä. Hänen mielestään myrkkypiikin varjossa on viinilasillinen sallittu, ja jos menee oikein putkijuomiseksi, säästyy myrkkypiikki. Hän sanoo, että antakaa vanhusten olla. Liikkukoot ne, ketkä pystyvät, ja olkoot liikkumatta ne, ketkä eivät viitsi. Elinikää ei kuitenkaan ole kauan. Hän lupaa, että sitkeimmistä vanhuksista jää vielä tappamista yllin kyllin, ja sitten kun vanhuksista jää luppoaikaa niin hoitakaa te kakaroitanne, jotka kylillä juovuspäiten möyryävät. Harvemmin siellä vanhuksia kännissä näkee.

Tekstaripalstalla nimimerkki Huonoja vaimojako? kehotti tekemään teinityttö-valeprofiilin iskuri.fi:hin. Hän oli tehnyt, ja yli 200 paikkakuntalaista keski-ikäistä miestä, joukossa hänen oma miehensä, oli vastannut...

torstai 7. kesäkuuta 2012

Terveisiä Fugesta!


Kävimme kymmenen päivän lomalla Fuengirolassa jälleen kerran. Kyllä taas jaksaa! Oli mukavat lomailmat, päivisin lämpötila oli 25 - 27 astetta, iltaisin ja aamuisin 20 asteen luokkaa. Iltahämärä laskeutui vasta puoli kymmenen aikaan.
 


Espanjalainen aamupala: Churro y chocolate. Eli munkintapainen tanko kuumana suoraan rasvapadasta, maun mukaan voi kieritellä sokerissa jos haluaa. Churroa kastetaan kuumaan sakeaan suklaavelliin. Churroja saa aamupäivisin churrokioskeista ja -kahviloista. Loputtoman hyvää ja sopivan epäterveellistä!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Katsoin elokuvan

Tällä kertaa katsoin elokuvan Coco ennen Chanelia (2009). Niinkuin nimestä voi jo arvata, elokuva kertoi Chanelin muotimerkin synnyttäjän historian siitä lähtien, kun isä jätti tyttölapsen orpokodin portaille. Onneksi synkin osuus oli myös lyhin. Sitten olivat iloiset tanssityttövuodet ja siitä sitten tottelemattomuuden ja itsepäisyyden avulla omapäisesti kohti Chanel-muodin syntyhetkeä.

Audrey Tautou

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Pukutraumaa

Kuuntelin menneellä viikolla joutessani Fugessa TV Finlandiaa, ja sieltä sattui tulemaan Yle puheen aamu -ohjelma, jossa Olga K haastatteli suurta suosikkiani Jaakko Seliniä. Voit kuunnella ohjelman täältä, se on tosi hauska.

Jutun idea on se, että mistä suomalaiset tunnistetaan ulkomailla. "Terve terve!" raikuu ulkomaalaisten ravintoloiden sisäänheittäjiltä ja myyntikojuista, vaikka et ole sanonut sanaakaan. Etelän lomakohteissa kauppiaat ovat kertoneet Jaskalle, että suomalaiset tunnistaa siitä, kun perhe kävelee jonossa, isä ensimmäisenä, sitten äiti ja sitten lapset, ja kaikki katsovat maahan. Vaatteet ovat beessisen ja arkisen sävyisiä, ja näyttävät siltä, ettei niitä ole taas yhdeksään kuukauteen käytetty, vaan kesävaatteet ovat olleet kaapissa talvikorjussa ja sieltä suoraan nostettu matkalaukkuun.

Joten hävitän ensi tilassa kaikki beessiset vaatteeni, sitten harmaat ja maastonvihreät, sekä valkoisista ja mustista jätän vaan muutamat harkitusti jäljelle ja ostan tilalle värikkäitä epäkäytännöllisiä vaatteita. Olen ylpeä suomalaisuudestani, mutta haluan näyttää kansainväliseltä.

Itse asiassa aloitin muuttumisen jo Fugessa hankkimalla nämä: