perjantai 16. toukokuuta 2014

Matonkuteita ja maton kutomista

Yksi onnellisimpia lapsuusmuistojani on se, kun kesän alun lämpiminä päivinä mummu, äiti, sisareni ja minä istuimme ulkoportailla leikkaamassa talven aikana risaksi menneistä vaatteista matonkuteita. Napit, nepit, hakaset ja vetoketjut irrotettiin huolellisesti uusiokäyttöä varten. Ajatella, että me lapsetkin saimme leikata. Huolellinen piti olla, että syntyvä kude oli tasalevyistä, ja käännöskohdat tuli huolitella erikseen. Sisällä Raila-täti yhdisti lyhyitä kuteenpätkiä toisiinsa ompelukoneella. En muista, mitä siinä puheltiin, mutta tunnelma oli rauhallisen harras.

Äiti ja mummu kutoivat matot vuoronperään. Loimet luotiin navetoneteisessä, missä oli paikka pappan tekemille luomapuille. Se oli aina pitkällinen homma, ja lasten oli määrä pysyä kauempana. Siniseksi maalatut kangaspuut olivat verstaanvintillä. Kangaspuiden lisäksi siellä oli jotain varastotavaraa, pyykkinarut talvista pyykinkuivausta varten ja lämpöeristeenä sahanpurukasoja. Äidin kutoessa me sisaren kanssa leikimme siellä. Ikkunoissa pörräsi ampiaisia, ja välillä ne yrittivät rakentaa myös pesiä kattoparruihin. Perimmäisestä ikkunasta näkyi Eeliksen  pellot, Huhtasen sauna ja ulkohuussi ja toisesta päästä näki Jaakopinlähteelle eli rantakaupunkilaisten yhteiselle kaivolle. Välillä me lapset saimme täyttää syöstäviä. Jännimmät jutut olivat kangaspuiden polkimet ja pingotin, joka näytti kaksipäiseltä kammalta. Kun loimi oli loppusuoralla, ainakin minä isosiskona sain kutoa oman pikkumaton.

Jossakin vaiheessa mummu ja pappa hakivat Loulu-paatilla Kirrisannan kaatopaikalta jonkin tehtaan puhdasta muovijätettä ja nailonputkea. Putkesta leikattiin renkaita, jotka liitettiin toisiinsa pujottamalla ne ketjuksi. Edellä mainittuja yhdistämällä syntyi kesämattoja, joita oli kevyt pudistaa. Tosiaankin silloin vaihdettiin kesä- ja talvimatot, ja vaihtomattoja säilytettiin mattopuodissa. 


Uuden elämän suunnittelua

Voi hyvänen aika, että tämä on hankalaa! Olen tottunut kymmenen vuotta olemaan täystyöllistetty: elämäni on täyttänyt päivätyö ja opiskelu. Jos vapaa-aikana en ole konkreettisesti istunut tietokoneen ääressä, opiskeluasiat ovat kuitenkin täyttäneet ajatukseni. Ja nyt, yhtäkkiä, ei ole opiskeltavaa. Toisaalta olen ihan loputtoman huojentunut, ja olla möllötän vaan onnellisena. Nyt kun flunssan täyttämä pää alkaa (toivottavasti) seljetä, alkaa jossain takaraivon paikkeilla pikku hiljaa nakuttamaan, että jotain pitäs tehrä... Ajatukset, antakaa mun olla!




tiistai 13. toukokuuta 2014

Olemisen sietämätön ihanuus

Nautin suunnattomasti olemisesta. Suurin syy nautintooni on tällä hetkellä opiskelun loppuminen. Tämä viimeinen rutistus kesti kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta. Jos opintojen aikana on yhden päivän tai kaksi viikkoa opiskelematta, on se mielessä ja edessä kuitenkin.

Nyt on meneillään neljäs kotipäivä, osin sairauslomaa, osin vapaapäiviä. Viihdyn kovasti tekemättä mitään erikoista, eivätkä seinät mitenkään meinaa kaatua päälle. Silti koko ajan teen jotakin pientä: syön, luen lehteä, siivoilen, jynssään tai järjestän ohikulkiessani, kuuntelen radiosta jonkin jutun tai biisin. Rakastan Internettiä ja sosiaalista mediaa, ja suurin osa ajasta kuluukin joko tietokoneen ääressä tai tabletti tai kännykkä kädessä. En osaa pitää sitä edes pahana, enkä tunne ahdistusta siitä, että olen "koukussa" näihin. Mitäpä teki mummuni silloin, kun ei ollut Internettiä?  Hän söi, luki lehtiä, siivoili ja järjesti, kuunteli radiota ja katseli telkkaa. Teki käsitöitä, ratkoi ristikoita ja pelasi pasianssia. Ei siis mitään valtavan hyödyllistä. Olen kovin mukavuudenhaluinen, jota toiset myös laiskuudeksi nimittävät. En edes koe tarpeelliseksi täyttää päiviäni tehtävillä ja aikatauluilla. Haluan nauttia elämästä iloineen ja suruineen juuri sellaisena, kuin se kunakin päivänä on.


maanantai 12. toukokuuta 2014

Hajuton ja mauton

Kyllä elämä on aika haljua ilman maku- ja hajuaistia. Ja tätä on jatkunut jo neljä päivää! Syynä on kaikkien aikojen flunssa, joka alkoi kitkuttamalla, mutta on sittemmin päässyt täyteen kukkaansa kuumeineen kaikkineen. Sinänsä ihmeellistä, että mulla ei ole tapana sairastaa.

Mikään ei maistu miltään, eikä mikään tuoksu miltään. Joka aamu työnnän toiveikkaana nokkani kahvipakettiin. Ei mitään. Yhtä hyvin voisi juoda lämmintä vettä. Aamuleipiin on turhaa laittaa ohuenohutta. Rahkan voi surutta syödä ilman pilttiä tai muuta maustetta, eikä makeutusaineellakaan ole mitään virkaa. Makaronilaatikkoa ja nuudelia löytyy listalta, muuhun ei kannata satsata aikaa eikä vaivaa. Ketsupit ja salaatinkastikkeet voi yhtä hyvin jättää pois. Kahvikastamiseksi riittää pelkkä näkkäri. Karkit, leivokset, keksit, letut, limut, välipalarahkat, autogrilliruoka, jäde, pitsat, kebabit, suolakeksit, kinuskitäytekakku, pannari, myslileipä, valkosipulipatonki ja kaikki ne 150 muuta syömistä mitä mielessä on neljän päivän aikana ehtinyt pyörähtää, saavat odottaa päivää parempaa. Kummallisin havainto on, että pelkkä hyvän syömisen näkeminen ei riitä motivaatioksi, vaan siihen tarvitaan lisäksi tuoksu.

Ja tähän kun lisää ristiselän noidannuolen, kolmen vapaapäivän ohjelma onkin sitten siinä.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Terveisiä retkireitiltä

Tänä keväänä on vasta kerran käyty Joutsijärven retkireitillä. Kävelimme Ellinkankaan poikki Kirkkosuntin rantaan. Venehissi oli nostettu rikkinäisenä laiturille, mutta nyt se on jo kuulemma kunnossa. Metsässä on aina yhtä ihanaa, mutta yksin sinne ei tee mieli. Muuten kyllä menisin ja viihtyisin, mutta jostakin kumman syystä jossakin kohtaa alkaa pelottaa, alan kuuntelemaan ja pälyilemään ympärilleni, ja sitten palaankin jo paniikissa juoksujalkaa takaisin kesken retken. Eniten pelkään karhuja, vaikka niiden kohtaaminen ei ilmeisesti ole mitenkään tavallista. Maa-ampiaispesään astuminenkin on todennäköisempi vaihtoehto.Toiseksi eniten pelkään hirviä ja auki juoksentelevia koiria. Käärmeet eivät juurikaan minua pelota. Mutta kaverin kanssa metsissä on upeaa vaeltaa.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Mikä ohitti Blogin?

Mikä ohitti blogi-innostuksen? Facebook ja Instagram ovat suurimmat syylliset. Ne ovat helppoja lyhykäisyydessään, ja seuraajat ovat tuttuja ihmisiä. Niissä pääpaino on lähinnä kuvien avulla tapahtuvassa viestimisessä. Facebook-viestien on syytä olla lyhyitä, jotta ihmiset jaksavat lukea ne loppuun. Blogin viehätys on nimenomaan sen tarinoissa sekä seuraajissa, jotka olette tuttuja juuri tätä kautta.

Toinen blogi-innostuksen syöjä oli opiskelu. Jos istui tietokoneen ääreen, oli parempi avata keskeneräinen opinnäytetyö. Blogi-surffaamisen aloitus tietää kellon kiirimistä, ja opiskelu unohtuu. Opinnäytetyö on viimeistelyä vaille valmis, mitään uutta siihen ei enää tule. Valmistuminen häämöttää. Nyt on tyhjä olotila: Miten tätä elämää eletään ilman opiskelustressiä? Ai niin, aina voi blogittaa! (Ja kuurata kämpästä kymmenen vuoden saldo..)

Alkuvuoden kolme ensimmäistä kuukautta kyykkäsin, lankutin ja punnersin. Kunto koheni, ryhti parani ja reisilihakset olivat kroonisesti kipeät. Nyt on vietetty kolme viikkoa ilman kyykky-lankku-punnerrusta, ja palattu lähtötilanteeseen. Mikä vaivalla tulee, se puolet nopeammin lähtee. Sama pätee laihdutuksessa, paitsi se, mikä kolmessa viikossa lähtee, tulee yhdessä päivässä takaisin.